Anni Lintula
Miten kuluttajiin vaikutetaan muuttuneessa mediaympäristössä
Anni Lintula on mediaympäristön muutoksen ja digitalisaation asiantuntija sekä IAB Finlandin toimitusjohtaja. Hän tarkastelee työssään, miten teknologia ja alustat muovaavat ihmisten ja brändien välistä suhdetta.
Anni Lintulalla on laaja kokemus mediankulutuksen muutoksesta sekä yleisöjen ja brändien välisen suhteen kehittymisestä. Hän on toiminut nuorten mediabrändien liiketoimintajohtajana ja johtanut mediayrityksen digitransformaatiota. Lintula toimii myös useissa media-alan luottamustehtävissä.
YLE aamun Jälkidigi-keskusteluista tuttu Lintula käsittelee puheissaan mediaympäristön muutosta ja sitä, miten alustat, sosiaalinen media ja tekoäly ohjaavat sitä, mitä nähdään, mitä pidetään merkityksellisenä ja miten valintoja tehdään. Lintula avaa konkreettisesti, miksi perinteinen näkyvyys ei enää yksin riitä ja mitä organisaatioiden on muutettava, jotta ne pysyvät relevantteina ja ymmärrettävinä muuttuneessa mediamaisemassa.
Kysytyimmät puheenvuorot ja teemat:
Miten kuluttajiin vaikutetaan muuttuneessa mediaympäristössä?
Mediaympäristö on muuttunut ja samalla on muuttunut tapa, jolla ihmiset löytävät tietoa, muodostavat käsityksiä ja tekevät valintoja. Puheessa syvennytään siihen, mitä tämä tarkoittaa käytännössä: missä vaikutus syntyy nyt ja mitä organisaatioiden pitää tehdä toisin, jos ne haluavat vaikuttaa.
Kuka päättää, mitä pidämme tärkeänä?
Alustat, algoritmit ja järjestelmät muokkaavat yhä vahvemmin sitä, mitä näemme ja miten käsitykset muodostuvat. Puhe tarkastelee vallan siirtymää ja sen seurauksia: kuka määrittää näkyvyyttä, luottamusta ja merkitystä ja mitä tämä tarkoittaa päätöksenteolle, julkiselle keskustelulle ja organisaatioille.