Olemme usein yllättävän taitavia huomaamaan sen, mikä ei toimi. Työpaikalla virheisiin tartutaan, ongelmia ratkotaan ja kehittämiskohteita nostetaan esiin. Se on tietenkin tarpeellista ja usein välttämätöntäkin. Työn esteitä pitää tunnistaa ja mahdollisuuksien mukaan poistaa.
Tekoäly ja eri teknologiat muuttavat tapaa, jolla tietoa hyödynnetään ja työtä tehdään, mutta teknologia itsessään ei vielä muuta organisaation toimintaa. Johtamisen tehtävä on tehdä datasta ja teknologiasta osa päätöksentekoa, strategiaa ja käytännön tekemistä.
Millaiset teemat puhuttavat työelämässä tulevana vuonna? Kokosimme puhujavalikoimastamme näkökulmia vuoteen 2027. Puheenvuoroissa pohditaan esimerkiksi sitä, miten työyhteisö voi vahvistaa resilienssiä, ennakoida muutoksia, tukea hyvinvointia ja hyödyntää teknologiaa tarkoituksenmukaisesti muuttuvassa työelämässä.
Moni organisaatio uskoo kuuntelevansa asiakkaitaan. Asiakkaille lähetetään kyselyitä, NPS-luvut raportoidaan ja palautetta kerätään verkkosivuilta, sovelluksista, asiakaspalvelusta, myynnistä ja kohtaamisista. Johtoryhmälle esitellään käyriä, värejä ja kehityssuuntia.
Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.
Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki
Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.
Jari Kupiainen
Kirkkopäivät
Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.
Anne Teppo
Espoon Kaupunki
Suomen tärkein tapahtuma-ammattilaisten tilaisuus, Kongressimessut on tehnyt jo useamman vuoden ajan sisältöyhteistyötä Speakersforumin kanssa. Tapahtumasisällön rakentaminen tapahtuma-ammattilaisille vaatii erityistä osaamista, näkemystä ja visionäärisyyttä sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia puhujia. Speakersforumilta on löytynyt asiantuntemusta ja apua näihin kaikkiin haasteisiin. Eikä ollenkaan haittaa, että yhteistyö on lisäksi ollut mukavaa ja helppoa!
Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.
Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.