Armi Toivanen
Kohtaamisen ja vaikuttavan vuorovaikutuksen taidot
Armi Toivanen on teatteritaiteen maisteri, kokenut näyttelijä, valmentaja ja Miller-tekniikan opettaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus teatterista, televisiosta ja elokuvista sekä esiintymisen ja ilmaisun kouluttamisesta eri alojen ammattilaisille.
Puheenvuorossaan Armi Toivanen keskittyy siihen, miten ihminen voi toimia parhaimmillaan paineen alla. Näyttelijäntyön tekniikan harjoittelu tarjoaa tähän konkreettisia keinoja: se kehittää resilienssiä, kykyä säilyttää keskittyminen muuttuvissa olosuhteissa sekä taitoa kohdata yleisö avoimesti ja vakuuttavasti. Hän kuvaa myös, kuinka roolien ja identiteettien moninaisuus syventää ymmärrystä siitä, että ihmisellä on useita mahdollisia tapoja olla ja toimia. Erityisen huomion Armi antaa kontaktin luomiselle: miten se syntyy, mitä taitoja se vaatii ja miksi sen kautta kohtaamisesta tulee merkityksellinen ja luottamuksellinen.
Armi Toivanen kertoo luennollaan myös matkastaan näyttelijän ammattiin sekä sen varrella kohtaamistaan vastoinkäymisistä tuoden kokemuksensa elävästi esiin näyttelijäntaitojensa ja huumorinsa avulla. Hän valmentaa yrityksiä vuorovaikutuksessa, viestinnässä ja kohtaamisissa, joissa syntyy aito yhteys ja mahdollisuus vaikuttaa, tarjoten kuulijoille konkreettisia työkaluja erilaisiin arjen ja työn tilanteisiin. Sisältöjä voidaan räätälöidä osallistujien toiveiden mukaan.
Aiheet esimerkiksi
- Esiintymisen jännitys ja haasteet
- Oman ilmaisutavan tunnistaminen ja vaikuttavat tekijät
- Läsnäolon rakentuminen
- Rohkeus ja kohtaamiset
- Työhyvinvointi ja merkityksellisyyden lisääminen
- Vuorovaikutustaidot ja kommunikaatio
- Yleisön huomion ylläpitäminen
- Etäpalaverit ja digitaalinen vuorovaikutus
- Juonnot