Hanna Myllymaa
Energiaa, rakkautta, ratkaisuja ja ymmärrystä
Hanna Myllymaa on pariterapeutti, rakkausvalmentaja, työnohjaaja ja työhyvinvoinnin ammattilainen. Hän on tullut tunnetuksi MTV3:n Ensitreffit Alttarilla ohjelman asiantuntijana. Hän on tehnyt myös yli 20v HR-uran työhyvinvoinnin parissa.
Rakkausvalmentajana ja terapeuttina Hanna Myllymaa on toiminut satojen parien kanssa. Lisäksi Hanna on toiminut yli 20 vuoden ajan isojen organisaation työhyvinvointi- ja johtamisteemojen parissa. Hänen ydinosaamisensa keskiössä on ihminen, joka on kohdannut ongelman tai muutostilanteen, johon hän kaipaa tukea.
Hannan luennoilla tutkitaan rohkeasti mieltä ja sitä, miten mielen jumeista päästään eteenpäin kohti ratkaisuja. Lisäksi huomioidaan ihmiset perustarpeet, kuten kuulluksi tulemisen tarve ja kelpaavuuden kokemus. Hanna Myllymaa on opiskellut ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi, ero-ohjaajaksi, työnohjaajaksi, skeematerapeutiksi sekä viimeistelee parhaillaan pari- ja perhepsykoterapian opintoja. Hän on tehnyt lisäksi uskottomuutta käsittelevän Pettävällä jäällä -podcastin.
Puhujana Hanna Myllymaa on ilmeikäs, positiivinen ja käytännöllisillä esimerkeillä inspiroiva. Hannan puhetyyli on energinen ja innostava sekä helposti ymmärrettävä. Hänen osaamisensa ytimessä on ongelmatilanteiden yksinkertaistaminen, ymmärryksen lisääntyminen ja sitä kautta ratkaisujen hahmottuminen. Hannan vahvuutena on hänen kykynsä mukauttaa puhumistaan kohdeyleisön mukaiseksi. Kaikille jää jotain konkreettista kotiin vietäväksi.
Hanna käsittelee mm. työelämän muutostilanteita ja avaa, miten ne vaikuttavat ihmisten ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan. Hanna tuo esiin, miten esihenkilöt voivat sekä saada että tarjota tukea erityisesti kuormittavina aikoina, ja miksi psykologinen turvallisuus on hyvinvoivan työyhteisön perusta. Puheissaan hän tarkastelee motivoivaa johtamista sekä sitä, miten organisaation rakenteet ja kulttuuri kietoutuvat yhteen yksilön psyyken kanssa. Kaikkiin puheisiin kuuluu kevyt räätälöinti.
Aiheet esimerkiksi
- Työyhteisöt: työelämän muutostilanteet, työhyvinvointi, johtaminen, AI ja tunnetaidot, mielenterveys työelämässä
- Yksilöt: mieli ja muutos, sairastuminen, sisäinen puhe, jaksaminen, palaute ja mentalisaatiotaidot
- Rakkaus ja parisuhde: sinkut ja parinvalinta, rakkauden ehdot, kommunikaatio, seksuaalisuus, dialogisuus
- Miten esihenkilöt voivat saada ja tarjota tukea, erityisesti kuormittavina aikoina
- Psykologinen turvallisuus ja resilienssi
- Miten pienet asiat arjessa rakentavat isoa kuvaa
- Miten ihmissuhteet kytkeytyvät työhyvinvointiin ja jaksamiseen