Ina Mikkola
Ina Mikkola on Kultaisella Venlalla palkittu toimittaja, juontaja, ohjaaja, käsikirjoittaja, bestseller-tietokirjailija ja tuotantoyhtiön toimitusjohtaja, jolla on yli 15 vuoden monipuolinen työkokemus media-alalta ja puhujana.
Keskiössä hänen töissään ovat normien haastaminen, tabujen rikkominen ja yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden käsittely rohkealla tavalla kerrottuna. Toimittajan ammatti tuo mukanaan laajan yleissivistyksen ja uteliaisuuden tutkia aiheita, joten Mikkolalta onnistuu monipuolisesti hyvin eri aihepiirien käsittely aina bisnesmaailmasta elokuvakulttuuriin ja kyberturvallisuudesta maatalouteen.
Ina Mikkola on haastatellut elämänsä aikana satoja eritaustaisia ihmisiä niin Suomessa kuin maailmalla. Hänellä on täten erityisen hyvä ymmärrys vuorovaikutuksesta, ihmisyydestä ja eri kulttuureista. Hän on kuvannut tv-sarjoja ympäri maailman aina Amazonin sademetsästä Grönlannin erämaahan saakka – ääriolosuhteissa paineensietokyky on pistetty koetukselle. Mikkola on pahasta korkean paikan kammosta kärsivä ihminen, joka on onnistunut kuitenkin hyppäämään laskuvarjohypyn ja kiipeämään vuorelle. Hänen mottonsa elämässä on mennä pelkoja kohti.
Hänen Kultaisella Venlalla palkittua hittidokumenttisarjaa Ina <3 porno on esitetty mm. Australiassa, Italiassa ja Saksassa. Ina Mikkolan Tilipäivä -ohjelmakokonaisuus sai harvinaisen ehdokkuuden tv-alan kansainvälisessä Rose d’Or Awardseissa. Mikkolan tuottama ja käsikirjoittama Yksin isäksi -dokumenttisarja palkittiin Vuoden parhaana tv-sarjana The Queer Galassa.
Ina Mikkola on puhujana aito, persoonallinen, energisoiva ja inspiroiva. Hänen tarinansa ovat uskomattomia ja koukuttavia, ajatuksensa raikkaita ja oivaltavia. Mikkola haluaa huomioida aina yleisönsä ja kustomoida puheen juuri kohdeyleisön tarpeisiin sopivaksi.
Hänellä on myös yli 15 vuoden kokemus tilaisuuksien ja tapahtumien juontajana – aina Flow Festivaalista SuomiAreenaan ja erilaisiin palkintogaaloihin sekä paneelikeskusteluihin. Mikkolan erityinen vahvuus on haastattelut ja paneelikeskustelujen vetäminen. Hän on erinomainen kuuntelija, joka osaa kysyä panelisteilta juuri oikeat kysymykset ja kuljettaa keskustelua eteenpäin niin, että yleisön on sitä selkeä, kiinnostava ja viihdyttävä kuunnella.
Mikkola saa usein kiitosta siitä, että hän luo ihmisille turvallisen ja rennon tilan puhua. Hän on haastattelut uransa aikana Suomen eturivin poliitikkoja, tutkijoita, yrittäjiä, artisteja, näyttelijöitä, urheilijoita ja omien alojensa ammattilaisia opettajista poliiseihin.
Tämä vintage-vaatteistaan ja ruseteistaan tunnistettava mediapersoona osaa luoda juuri oikeanlaisen tunnelman tapahtumaan – oli kyseessä sitten asiallinen keskustelutilaisuus, tyylikäs juhla tai tunnelman nostatusta vaativat festivaalit.
Aiheet esimerkiksi
- Tasa-arvo, inklusiivisuus, vastuullisuus ja ihmisoikeudet
- Paineensietokyky ja ongelmanratkaisu
- Vuorovaikutustaidot, tiimityö ja johtaminen
- Yrittäjyys, luovuus & oman äänen ja tien löytäminen
- Rohkeus, itsevarmuus, epävarmuuden hallitseminen, riskinottokyky ja unelmien toteuttaminen
- Juonnot, haastattelut ja paneelikeskusteluiden moderoinnit