Sakari Nisula

Ennakoinnin kilpailuetu syntyy siitä, kun nähdään aiemmin, ymmärretään laajemmin, kuvitellaan rohkeammin ja toimitaan ennen muita. On aika ottaa tulevaisuus hal

Valokuvaaja: Hessu Heikurinen

Sakari Nisula

Futuristi ja ennakoinnin asiantuntija – inspiraatiota ja näkymiä tulevaisuudesta

Sakari Nisula on futuristi ja ennakoinnin asiantuntija, jolla on yli 10 vuoden kokemus tulevaisuudentutkimuksesta ja käytännön ennakointityöstä. Hän tuo puheisiinsa inspiroivia näkymiä muutokseen, tekoälyyn, työn tulevaisuuteen ja uusiin mahdollisuuksiin.

Sakari Nisula on futuristi ja ennakoinnin asiantuntija, joka tekee tulevaisuudesta ymmärrettävää, kiinnostavaa ja käytännönläheistä. Hän on toiminut tulevaisuuden ja ennakoinnin parissa yli kymmenen vuotta tutkimuksessa, konsultoinnissa ja kansainvälisessä yritysmaailmassa. Sakari on työskennellyt muun muassa KONEen strategia- ja innovaatioyksiköissä, Oxfordin yliopiston Saïd Business Schoolissa sekä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa. Koulutukseltaan hän on tulevaisuudentutkimuksen maisteri.

Tällä hetkellä hän toimii ennakoinnin ja asiakassuhteiden johtajana FIBRESillä, jossa hän työskentelee päivittäin eri toimialojen organisaatioiden kanssa ja tukee niitä niiden omassa ennakointityössä. Sakarin näkökulma tulevaisuuteen ei siis synny vain tutkimuksesta tai puhujalavoilta. Hän työskentelee tulevaisuuskysymysten kanssa käytännössä joka päivä ja näkee läheltä, mitä organisaatiot juuri nyt pohtivat, missä ennakointi toimii, missä se jää helposti irralliseksi ja miten tulevaisuustiedosta saadaan oikeasti hyötyä.

Yksi Sakarin keskeisistä kiinnostuksenkohteista on tekoäly. Hän on mukana kehittämässä tekoälyavusteista ennakointia ja seuraa läheltä, miten tekoäly muuttaa tiedonhakua, asiantuntijatyötä ja tapaamme ajatella tulevaisuutta. Puheissaan hän tarkastelee tekoälyä erityisesti ihmisen, työn ja yhteiskunnan näkökulmasta.

Lavalla Sakari yhdistää tutkimukseen perustuvan tiedon, kiinnostavat tulevaisuuden ilmiöt, tarinat ja visuaaliset esimerkit. Hänen tavoitteensa ei ole vain kertoa, mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua, vaan herättää uteliaisuutta, avata uusia näkökulmia ja auttaa yleisöä katsomaan tuttua maailmaa hieman uusin silmin.

Puheenvuorot sopivat niin henkilöstöpäiviin, asiakas- ja sidosryhmätilaisuuksiin, seminaareihin kuin johdon tilaisuuksiin. Sisältö voidaan mukauttaa tilaisuuden tavoitteisiin ja tarvittaessa myös asiakkaan toimialaan.

Kansainvälistä näkökulmaa Sakarin ajatteluun tuo myös oma elämä: hän on asunut viidessä eri maassa ja kiertänyt esiintymässä kansainvälisillä lavoilla. Näistä kokemuksista syntyy puheisiin tarinoita, näkökulmia ja kykyä katsoa tuttuja ilmiöitä hieman eri kulmasta.

Sakarin tavoitteena on, että yleisö lähtee puheenvuorosta paitsi inspiroituneena myös uteliaampana tulevaisuutta kohtaan.

Aiheet esimerkiksi

  • Tekoälyn tulevaisuus – mitä tämän päivän signaalit kertovat vuodesta 2035?
  • Ihmisen rooli tekoälyn aikakaudella
  • Ennakoinnilla kilpailuetua – näe muutos ajoissa
  • Megatrendit, trendit ja heikot signaalit
  • Toimialasi tulevaisuus – mitä horisontissa näkyy?
  • Tulevaisuuden asuminen 2040
  • Ennakoinnin menetelmät
  • Tulevaisuusinpiraatio – miksi tulevaisuus kuuluu meille kaikille?

Pressikuvat

Sakari Nisula

Sakari Nisula

Samankaltaisia puhujia

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2