Henry Tikkanen
Ajatusten sujuva sanoittaja
Henry Tikkanen on palkittu Ylen toimittaja ja Ylen huippusuositun Tiedetrippi-podcastin luoja ja tekijä. Tikkanen on radiosta tuttu ääni ja televisiosta tuttu kasvo, joka hallitsee sanat ja pakkaa ne täyteen merkityksiä.
Henry Tikkanen on palkittu työstään mm. Vuoden tiedeviestintäpalkinnolla 2023. Mediatyönsä ohella Tikkanen on tehnyt lukuisia koulutus-, juonto- ja puhekeikkoja sekä Suomessa että myös ulkomailla. Tikkanen on esimerkiksi esiintynyt puhujana kansainvälisessä PodcastDay24 -tapahtumassa Lontoossa vuonna 2022. Lisäksi Tikkasen esikoiskirja Luovat suomalaiset julkaistiin lokakuussa 2025 (Tammi).
Koulutukseltaan Henry on filosofian maisteri pääaineenaan aate- ja oppihistoria, siis inhimillisen tiedon historia. Koulutuksen ja vakuuttavan työkokemuksen perustalle Henry on rakentanut laajan tietopohjan ja näkemyksen aiheisiin, joista hän osaa kertoa selkeästi.
Puhujana Henry on valovoimainen, lämmin ja hauska. Hänen tavoitteensa on sytyttää kuulijoissa oivaltamisen kipinä, ja valaista näkymä oleelliseen epäolennaisuuksien sekamelskassa.
Henry Tikkanen on saanut erittäin hyvää palautetta puhujana, kouluttajana sekä paneelikeskusteluiden vetäjänä. Henry on ammattilainen, joka luottaa tutkittuun tietoon, mutta uskoo ihmisläheiseen tapaan toimia.
Aiheet esimerkiksi
- Luovuuden valjastaminen
- Kaikki on myymistä – miten yleisö vakuutetaan?
- Kerro se muille – näin tarinoita tehdään
- Punaisen langan metsästys – vaikuttavan sisällön tekeminen
- Laadukas (tiede)viestintä – vaikeat asiat ymmärrettävästi
- Mitä oikeastaan olemme tekemässä? – konseptointi ja pitchaus