Kun tekoäly alkaa osallistua ajatteluun ja päätöksiin, ihmisen tärkein tehtävä ei katoa. Se muuttuu.
Pinja Valkonen
Tekoälyn tulkki työelämälle ja julkiselle hallinnolle
Pinja Valkonen tekee tekoälyn aiheuttamasta työelämän muutoksesta ymmärrettävää, kiinnostavaa ja inhimillistä. Hän puhuu siitä, mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain uusi väline vaan osa asiantuntijatyötä, päätöksentekoa ja johtamista.
Pinja Valkonen tuntee sekä teknologian että organisaatioiden arjen. Hän on työskennellyt toimittajana, toimituksen esihenkilönä, julkisen sektorin viestinnän kehittäjänä ja tekoälykoordinaattorina. Nykyään hän toimii Deeple Oy:n perustajana ja johtavana erityisasiantuntijana. Kokemus näkyy puheenvuoroissa kykynä erottaa olennainen kohinasta ja sanoittaa ilmiöitä, jotka moni jo tunnistaa mutta joita on vaikea pukea sanoiksi.
Erityisen vahva Pinja on julkisessa hallinnossa. Hän tuntee ympäristön, jossa uutta ei arvioida vain nopeuden tai tehokkuuden perusteella, vaan myös lainmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, luottamuksen ja virkavastuun näkökulmasta. Hän ei kuitenkaan puhu tekoälystä vain julkiselle sektorille: samat kysymykset harkinnasta, osaamisesta ja vastuusta koskevat kaikkia organisaatioita. Puhujana Pinja on lämmin, terävä ja mutkaton. Hän tekee vaikeista asioista selkeitä latistamatta niitä ja tuo vakaviinkin aiheisiin huumoria. Yleisö ei saa valmista työkalulistaa, vaan jotain kestävämpää: parempia kysymyksiä ja rohkeutta tehdä tietoisia valintoja tekoälyn kanssa.
Kuka täällä enää ajattelee?
Mitä asiantuntijuudelle tapahtuu, kun tekoäly osaa luonnostella, analysoida ja perustella? Puheenvuoro avaa ihmisen ja tekoälyn uutta työnjakoa. Se haastaa yleisön tunnistamaan, missä tekoäly vahvistaa ajattelua ja missä se alkaa korvata sitä huomaamatta. Keskiössä ovat taidot, joiden arvo kasvaa juuri nyt: kysymysten asettaminen, tulkinta, harkinta ja vastuun kantaminen. Yleisö saa selkeämmän kuvan siitä, mitä kannattaa antaa tekoälylle – ja mitä ei.
Kun tekoäly ehtii ensin
Monessa organisaatiossa tekoälyä käytetään jo enemmän kuin johto tietää. Ihmiset ratkaisevat päivittäin, mitä tekoälylle voi antaa, miten sen tuotoksia tarkistetaan ja milloin oma harkinta ratkaisee. Jos yhteinen suunta puuttuu, käytännöt syntyvät sattumanvaraisesti. Puheenvuoro näyttää, miksi tekoälyn johtaminen on ennen kaikkea päätöksiä työn suunnasta, vastuista, pelisäännöistä ja työn uudelleenmuotoilusta. Yleisö ymmärtää, mitä johdon on päätettävä nyt, jotta teknologia ja organisaatio eivät kulje eri tahtia.
Enemmän kuin säästetty tunti
Tekoälyn hyötyä mitataan usein ajassa. Mutta jos nopeammin tehty työ vain täyttää kalenterin uudella työllä, mikään olennainen ei muutu. Puheenvuoro siirtää katseen minuuteista toimintakykyyn: parempiin päätöksiin, laadukkaampaan työhön ja sellaiseen tekemiseen, joka ei aiemmin ollut mahdollista. Se tarjoaa kunnianhimoisemman tavan puhua tekoälyn arvosta. Yleisö saa käytännöllisen kehyksen arvioida tekoälyn hyötyä laadun, vaikuttavuuden ja uuden arvon kautta.
Virkavastuu ei siirry koneelle
Julkisessa hallinnossa tekoälyn lupaukset kohtaavat poikkeuksellisen vaativan toimintaympäristön. Tehokkuuden rinnalla on turvattava lainmukaisuus, yhdenvertaisuus, läpinäkyvyys ja luottamus. Puheenvuoro tekee näkyväksi, mitä vastuullinen tekoälyn käyttö tarkoittaa asiantuntijan, esihenkilön ja johdon arjessa – ilman että keskustelu pysähtyy pelkoon tai kieltoihin. Yleisö saa realistisen ja rohkaisevan näkymän siihen, miten tekoälyä voidaan käyttää julkisella sektorilla ihmisen harkintaa ja vastuuta vahvistaen.
— Nilla Hietamäki, viestintä- ja asiakkuusjohtaja, Suomen MetsäkeskusPinja on kouluttajana selkeä ja innostava. Hän oli perehtynyt koulutettavaan organisaatioon ja antoi hyviä, juuri meidän tarpeisiimme sopivia vinkkejä. Innostuimme ja aloimme heti testata tekoälyn käyttöä töissä!