Vaikea keskustelu ei ole keskusteluongelma
Yli 500 puheenvuoron jälkeen tiedän, mikä valvottaa kokeneitakin johtajia. Se on myös kysymys, jota minulta kysytään puheenvuorojen jälkeen kaikkein useimmin.
Miten käydä vaikea keskustelu? Miten nostaa esiin asia, josta pitäisi puhua mutta jonka käsittelyä on lykätty: koska sen pelätään herättävän voimakkaita tunteita?
Usein ajattelemme, että tarvitsemme oikeat sanat. Todellisuudessa vaikea keskustelu ei yleensä ole keskusteluongelma. Se on tunneongelma.
Emme pelkää vain toisen reaktiota. Pelkäämme epätietoisuutta ja omaa epämukavuuttamme: syyllisyyttä, pettymystä ja häpeää. Sitä, ettemme tiedä, miten toinen reagoi – tai miten itse selviämme hänen reaktiostaan.
Olen kuvannut vaikeaa keskustelua mustana metsänä, jonne meidän pitäisi uskaltaa mennä.
Useimmat meistä seisovat sen reunalla aivan liian pitkään. Selitämme itsellemme, miksi sinne ei tarvitse mennä vielä tänään. Suunnittelemme täydellistä reittiä, lähdemme tangentin suuntaan ja maalaamme mielessämme uhkakuvia kaikesta, mikä voisi mennä pieleen.
Välttely ei kuitenkaan poista ongelmaa. Se pitkittää ja usein myös vaikeuttaa sitä. Luottamus heikkenee, ongelmat kasaantuvat ja organisaatiolta kuluu aikaa, energiaa ja rahaa. Lopulta joudumme yleensä kohtaamaan asian joka tapauksessa.
Siksi lyhin ja totuudellisin reitti on mennä metsään sisään. The only way is through.
Kun otamme ensimmäisen askeleen kohti metsää, huomaamme usein, ettei asia olekaan niin paha kuin olimme kuvitelleet. Suuri osa peloistamme on mielemme rakentamia mahdollisia uhkakuvia, ei todellisuutta. Todellinen uhka on yleensä huomattavasti pienempi kuin se, jonka mielemme on ehtinyt rakentaa.
Johtajan tai esihenkilön tärkein valmistautuminen ei siksi ole täydellisen käsikirjoituksen kirjoittaminen. Tärkeämpää on tunnistaa oma tunnetilamme ja hyväksyä tilanteeseen väistämättä kuuluva epävarmuus.
Mitä minä tässä tilanteessa pelkään? Pystynkö olemaan läsnä, vaikka toinen pettyisi tai suuttuisi? Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?
Sen jälkeen kannattaa riisua viestistä yksi kerros pois. Jätetään jargon, silotellut kiertoilmaukset ja korulauseet, joiden käyttö voi tuntua toisesta alentavalta. Sen sijaan kerrotaan kunnioittavasti, mitä todella näemme ja koemme.
Suoruus voi tuntua kömpelöltä. Se voi yllättää kuulijan. Mutta meissä ihmisissä on hieno ominaisuus: yleensä tunnistamme, kun toinen puhuu meille totta. Kunnioitamme ja arvostamme sekä totuutta että rohkeutta, jota sen sanominen vaatii.
Aito kohtaaminen ja asioiden totuudellinen käsittely helpottavat kaikkien oloa ja auttavat koko organisaatiota liikkumaan nopeammin eteenpäin asioiden lykkäämisen sijaan.
Rohkea johtaja ei siis ole ihminen, jolle vaikeat keskustelut ovat helppoja. Hän on ihminen, joka valitsee lyhimmän ja totuudellisimman reitin: astuu epävarmuuteen, kohtaa vaikean asian ja pysyy läsnä – silloinkin, kun ei voi tietää etukäteen, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kirjoittanut tunteiden johtamisen asiantuntija ja Speakersforumin All Stars -puhuja Camilla Tuominen. Aiemmin liikkeenjohdon konsulttina työskennellyt Tuominen perusti vuonna 2012 tunteiden johtamiseen keskittyvän startupin Emotion Trackerin, jonka toimitusjohtajana hän toimi yrityksen myyntiin asti vuonna 2019. Tuominen on kirjoittanut ja kuvittanut kolme tunteiden johtamista työelämässä käsittelevää kirjaa. Hän on väitöskirjatutkijana Turun kauppakorkeakoulussa, jossa hän tutkii työelämän, tunteiden ja kuvien yhteyttä.
